Ohjeita adressin lähettämiseen

Helppo ja nopea verkkokauppatilaus kaikkialle maailmaan


ADRESSIN KIRJOITUSOHJE

Mikä on adressi?

Suruadressin lähettäminen on perinteinen ja kaunis tapa ottaa osaa suruun, kunnioittaa vainajan muistoa sekä muistaa vainajan omaisia ja läheisiä.

Adressimme ovat kauniita ja yksilöllisesti asiakkaan teksteillä Suomessa painettuja. Toimitamme adressit vastaanottajille Suomeen ja ulkomaille. Adressin voi tilata joko suoraan surukotiin tai itselle.

Adresseihimme on valittavana runsaasti erilaisia kansikuvia ja kansitekstejä suomeksi, ruotsiksi, englanniksi sekä saksaksi. Mikäli mieluinen kuva-aihe puuttuu, otamme mielellämme vastaan asiakkaiden toiveita kansivalikoimaamme täydentämään (Ota yhteyttä).

Adressitoimituksemme koostuvat kannesta, yksilöllisestä sisälehdestä sekä kirjekuoresta:
Kansikuvaan
kiinnitetään yleensä ensimmäisenä huomiota. Kanteen voi valita vainajasta muistuttavan kuva-aiheen tai omaisia lohduttavan kuvan. 
Sisälehdelle/välilehdelle
kirjoitetaan surunvalittelu sekä haluttaessa suruvärssy. Tuotteissamme on myös valittavana valmiita värssyjä.
Kirjekuoreen
painetaan vastaanottaja(t) ja toimitusosoite. 

Adressin tekstit

Mitä adressiin kirjoitetaan?

Adressiin on tapana kirjoittaa vähintään ns. omistusosa eli vainajan nimi, osanottoteksti sekä osanottaja/osanottajat. Muistosanojen on tarkoitus ilmaista lähettäjän tunteita, mutta myös lohduttaa niiden vastaanottajaa.

Esim.

Matti Virtasen 
Muistoa kunnioittaen

Suruun osaa ottaen
Maija ja Mikko Korhonen perheineen

Jos vainaja on ollut läheinen ja vainajan omaiset tuntevat adressin lähettäjän, voi tekstissä hyvin käyttää pelkkiä etu- tai kutsumanimiä. Osanottoteksti ja nimet painetaan sisälehden oikealle sivulle.

Esimerkkejä omistustekstiksi/muistolauseeksi
Surussa myötäeläen
Lämmin osanotto
Lämpimästi muistaen
Muistoa vaalien
Muistosi säilyy aina
Lepää rauhassa
Rauhaisaa lepoa
Kaikesta kiittäen
Kiitollisena muistaen
Kiittäen ja kaivaten
Kaivaten sinua
Rakkaudella muistaen
Kiitos suuresta rakkaudestasi
Olet aina sydämessäni
Jälleennäkemisen toivossa
Viimeinen tervehdys

Lisäksi adresseihimme voi valita tai kirjoittaa värssyn (runon, raamatunlauseen, laulunsäkeen) tai esimerkiksi muistella vainajaa omin sanoin ja lähettää hänelle jäähyväistervehdyksen. Muistosäkeitä löytyy jokaisen maailmankatsomuksen ja vakaumuksem mukaisesti. Värssy ei kuitenkaan ole välttämätön, pelkkä osanottotekstikin riittää. Mahdollinen värssyteksti painetaan sisälehden vasemmalle sivulle. Muistorunoja/Muistolauseita (FIN)

Asettelemme ja rivitämme tekstit adressin sisälehteen kauniisti. Tarkistamme tekstit ja korjaamme huomatessamme myös mahdolliset kirjoitusvirheet suomenkielisissä teksteissä.

Adressin lähettäminen 

Kuka voi lähettää adressin, kuinka läheinen tulee olla?

Adressin lähettämällä tuskin pahoittaa kenenkään mielen, joten se on kaikille hyvä osanoton osoittamisen vaihtoehto.
Suruadresseja lähettävät yksityishenkilöt yksin tai yhdessä useamman henkilön kanssa (kaukaisemmat sukulaiset, kollegat, työyhteisö, harrastusporukka, naapurit, muut tuttavat, ym.) sekä yritykset, yhdistykset ja järjestöt.

Yleensä adressi lähetetään silloin, kun ei itse osallistu hautajaisiin.

Kenelle ja minne adressi lähetetään?

Adressi lähetetään yleensä vainajan kotiin tai hänen omaisensa kotiosoitteeseen. Osoitetietoja ovat vastaanottajan nimen lisäksi tarkka jakeluosoite, postinumero ja postitoimipaikka. Mikäli haluat sisällyttää adressiin useamman omaisen, kirjoita nimet adressin sisälehteen. 

Postinjakelun onnistumiseksi on hyvä antaa kuoreen vastaanottajaksi vain annetussa osoitteessa asuva henkilö. 

Esim.

Minna Virtanen
Surutie 1 A 2
00100 HELSINKI

Mikäli kuitenkin haluat mainita myös kuoreen omaiset, joille adressi osoitetaan, kirjoita heidät toimitusosoitteen yritys, yhteisö tai titteli -kenttään (esim. Matti Virtasen omaiset).

Milloin adressi tulee lähettää?

Adressi lähetetään heti, kun tieto vainajan poismenosta on tullut. Adressit luetaan usein muistotilaisuudessa, eli adressi pyritään toimittamaan ennen hautajaisia. Adressin voi lähettää myös jälkikäteen, mikäli huomaa kuolinilmoituksen lehdestä tai kuulee muuten suru-uutisen vasta hautajaisten jälkeen. Tärkeintä on osoittaa muistamisensa omaisille ja ottaa osaa heidän suruunsa. Adresseja käydään läpi myös myöhemmin suurimman surun väistyttyä ja siitä jää lämmin muisto omaisille.

Adressiemme toimitus vastaanottajalle tapahtuu Posti Oyj:n toimesta asiakkaan valitseman toimitustavan mukaisesti. Verkkokaupassamme toimitustapavaihtoehtoina ovat Posti Oyj:n Priority- ja Express-toimitukset Suomeen sekä kaikkialle maailmaan (kts. tarkemmat tiedot toimituksesta: Toimitusehdot).

Arkipäivisin (ma-pe, ei arkipyhinä) ennen klo 15.00 tilatut adressit pyritään postittamaan tilauspäivänä.

Palvelustamme on myös mahdollista tilata sähköinen adressi, jolloin adressi saavuttaa sähköpostitoimituksena omaiset jopa tilauspäivän aikana.

Tilaa adressi muistovärssyllä nettikaupastamme

Suruadressi suomeksi
Suruadressi ruotsiksi

Suruadressi englanniksi

Suruadressi saksaksi

Sähköiset suruadressit

Korusähke osanottoon

Tilaa verkkokaupasta tekstattu suruadressi
Adressi: Kalla
Verkkokaupan palvelu sis. adressin, tekstauksen ja toimituksen
Adressi: Lintu
Tilaukseen sis. adressi, sisälehti omalla tekstillä, kirjekuori ja toimitus
Adressi: Ilta saapuu
KATSO KAIKKI SURUADRESSIT


Suosituimmat haut